perjantai 18. toukokuuta 2012

Perfecto!

Viimeisiä viedään! Harjoittelua jäljellä: 5 päivää. Ihanat 5 kuukautta alkavat olla takana päin ja edessä on vielä monta ihanaa kuukautta täällä. Kävin arviointikeskustelun työpaikkaohjaajani kanssa muutamia viikkoja sitten, sain näyttö arvosanoiksi kaikista K3. Ilmeisestikin olen hoitanut hommani hyvin ja pääsen jatkamaan tätä työtäni kokopäiväisesti.

Viime viikko oli todella kiireinen, en hoitanut muuta kuin yksittäisiä varauksia ja ihan ympäri Espanjaa niitä tulikin. Taas hirmu hyvää harjoitusta. Tällä viikolla olimme työkaverini kanssa maanantaina flamenco esitystä katsomassa (tätä ennen pienet cocktailit). Saimme siis kutsun yhdestä Barcelonetan ravintoloista tähän. Eilen olin myös taas lentokenttä transferilla mukana, jonka jälkeen oli 3 tunnin kestävä kauppari. Kiva työviikko siis.

Suomeen olisi tarkoitus siis mennä kahden viikon päästä valmistumaan ja tämän jälkeen huilailemaan hieman Jyväskylään. Ihanaa päästä viettämään aikaa sukulaisten ja kavereiden kanssa. Jatkamme Nooran kanssa asumista meidän Paral-lelin residenssissä ainakin tämän vuoden loppuun asti.

Kaikki siis hyvin! Nyt on luvattu vähän huonoa keliä viikonlopuks, joten katotaan pääsenkö nyt edes hieman päivettyneenä takas suomeen.

Besitos

perjantai 4. toukokuuta 2012

Fiesta del trabajo, NO!

Buenos días!

Vihdoinkin tältä viikolta löytyi hiljaisempi hetki blogin kirjoittamiseen. Hihi.
Eli tää viikko ollu yhtä kiirettä taas! Oon saanu hoitaa tällä viikolla noita indis kyselyitä (mitä on tullu aika kiitettävästi) ja hyvää harjoitusta ollut! Pääsin myös toimittamaan taas fudis lippuja hotelliin.

Viime viikolla oltiin tosiaan töiden jälkeen kolleegani Sarin kanssa coctail kutsuilla Barcelonan ehkä hienoimmassa ja tunnetuimassa 5 tähden hotellissa, Starwoodsin W-hotellissa. Luultiin tosiaan, et päästään vähän nautiskelee näkymistä sieltä kattotasanteen baarista ja nauttimaan ruuasta ja juomista, mutta menikin vähän eri tavalla.. 3 tuntia istuimme siis loppujen lopuksi juttelemassa eri Starwoods hotellien myyntiedustajien kanssa. Eikä hetkeäkään ollut, että oltaisiin oltu pöydässä kahdestaan. Anyway, hauskaa oli! Ja voitin arvonassa lahjakortin Starwoodsin Sheraton Hotel Santa Mariaan (5 tähden, sijaitsee Madridin lähellä) yhdeksi yöksi avecin kanssa. Ah, aivan varmasti meen kesällä!

Sitten käytiin myös lauantaina Sarin kanssa testaamassa uutta palvelua nimeltään Vicicling, missä pyöräillään ensiksi Penedezin viinitila-alueella (Barcelonasta ajaa n. tunnin), ja minkä jälkeen tutustutaan viinitilaan ja viineihin. Me kokeilimme tätä puolen päivän retkeä ja nautin tästä aivan suunnattomasti! Ihanat maisemat ja raikas ulkoilma. Tosin tuon 4 tunnin jälkeen olimme kyllä aivan poikki ja pienet päiväunet oli otettava kotiin päästyään.

Sellainen kiva viikko! Ja vappu oli tosiaan täälläkin tiistaina, mutta me ei edes lähdetty ulos Nooran kanssa maanantaina, kun oltiin niin väsyneitä viime viikonlopun juhlinnasta. (Meidän ihana ystävämme ja luokkalaisemme Miia saapui viihdyttämään meitä Lontoosta).

Ja sain juuri kuulla, että lähden vähän oppimaan ja tekemään lentokenttä transfereita nyt sunnuntaina ja sitä seuraavana.. JEAH!

Hasta luego y buen fin de semana!

Reetta

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Varias todas..

Hei vaan taas! Mihin tää aika katos? Mulla on enää 4 kokonaista viikkoa harkkaa jälellä, uskomatonta!

Työ alkaa olee jo aika rutiinia (onneksi), enää en oo läheskään niin kassalla kun vaikka esim 2 kuukautta sitten. Oon oikeesti alkanu ottaa noita asioita omalle vastuulleni, pitää alkaa vähän itsekin ehkä miettimään mitä sitä seuraavaksi tekee, tosin välillä täytyy neuvoa kysyä. Oon hoitanu nyt aika itsenäisesti meidän suomen yhteistyökumppanin valmismatkatuotantoa täällä; transfereiden ja retkien vahvistamisia. Se on ollut kivaa. Ennen pääsiäistä me oltiin hotellissa bisnes lounaalla ja tällä viikolla päästään taas Sarin kanssa kokkereihin W-hotelliin ja lauantaina testailee yhtä uutta tuotetta.. Hihi. Nää on tän työn parhaat huvit!

Pääsiäisenä saatiin vieraaksi mun äiti, veli, äitin ystävä ja sen poika. Meitä eli siis 6 henkilöä tossa kämpässä viikon ajan ja tiivit olikin tunnelmat.. Käytiin tekee turisti ajelu hop on- hop off- bussilla ja tutustumassa hieman hai kaloihin ja pingviineihin yhdessä euroopan suurimassa akvariumissa. Tai jotenkin niin. Ja koko pääsiäisloman kruunasi tiistai iltana Barca-Getafe matsi Camp Noulla! Ihana Messi, ihana Barca. Viime viikko menikin mukavasti sitten kuumessa.

Nyt on ehkä vähän ollut pientä koti-ikävää, mutta en mä silti halua täältä lähteä. Kyllä me aika paljon ollaan tänne tulossa Nooran kanssa kesällä takasin.. I <3 BCN, SIEMPRE. Mun espanja vois olla ehkä jo parempikin, mutta kyllä tällä nyt on menty töissä ihan sujuvasti ja vapaa-ajallakin.. hmm.

Pahoittelen, että ei oo enää kuvia ilmestynyt. Kirjotan tätä blogia nykyään töissä, kun ei anna toi Orangen netti oikeen kirjotella (maksaa sen 10 € päivässä hyvällä mäihällä). Ah, että rakastankaan noit prepaid nettitikkuja. Kelit tääl alkaa kohta varmaan kans lämpenee, nyt ollu sellasta ehkä +20.. Mut hieman on sadellu.

Ps. Oon myös rahaton. Lahjoituksia saa laittaa tililleleni. =))

Ei muuta, nyt syömäään! Ainii, JYP VOITTI SUOMENMESTARUUDEN 2012! Mä oon niiiiiiin happy.

Besitos!

Saludos,
Reetta

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Primavera!

Holaaa!


Hirveesti tapahtunu taas kaikkee.. Mut ekaksi vähän töistä alkuun.


Viime viikon olin kokonaan hiihtolomalla, mutta sitä edellinen viikko meni aika kivasti. Kävin toimittaa fudis lippuja hotelleihin ja tutustumassa HCC St Moritziin. Tein taas normaalisti varauksia, vahvistuksia, kyselyitä hotelleihin. Nyt viimeset 2 päivää on menny aika kiireellä, ja sain kanssa muutamia ruotsalaisia caseja hoidettavakseni loppuun. Työpaikkaohjaajani Olli lähti reissun päälle ja täten hoidan muutamia hänen juttujaan myös. Olen huomannut, että mitä vain voi kuitenkin tapahtua..
Työkaverini joutui lähtemään eilen Madridiin päiväksi tarkastaakseen, että sinne tulevalla ryhmällä sujuu kaikki hyvin. Alan joka tapauksessa entistä enemmän tajuamaan näitä asioita, joka päivä tulee jotain uutta vastaan. Jostain syystä tää toimistossa istuminenkaan ei enää niin paljon puuduta, vaikka ulkona onkin +20 astetta ja aurinko paistaa.
Kuulemma kiire alkaa vasta kohta tosissaan, kun noita ryhmiä alkaa tulla sisään. Hui. Ja tosiaan nyt jo puolessa välissä harjottelu, mihin tää aika menee?


No mutta, loma alkoi kivasti toissa sunnuntaina sillä, että lähdin tän mun työkaverin Sarin kanssa Montserratin luostarille. Matkustettiin sinne reilu tunti junalla (sijaitsee n.50 km Barcelonasta luoteeseen) ja sen jälkeen toisella vuoristojunalla 20 min luostarille. Tän jälkeen lähdettiin vaeltamaan sinne vuoren huipulle (1235 metriä). Oli hauskaa! 2,5 tunnin kävelyn jälkeen olin hyvin onnellinen junassa istuessani ja jalat kiitti maanantaina. Toi reissu oli todella hyvä tehdä, sillä meidän ryhmiä tulee menemään sinne kyllä jatkossakin ja voin ehdottomasti suositella kaikille käyntiä tuolla, jos Barcelonaan eksyy!


Ja koettiin Noran kanssa ihana ylläri kun ihana rakas kämppiksemme Hugo oli ottanut ja lähtenyt. Jättänyt vain avaimet eteiseen, ei lappua, ei mitään. Ihanaa tutustua ranskalaisiin, JEEE! Tästäkin oppii.. Ei noil sopimuksil näköjään oo mitään virkaa sittenkään.


Sain onneks vähän rauhottua pari päivää olemalla vaan kotona ja sitten viime torstaina suunnattiin aamulla sinne Ranskaan. Pariisi oli todella kaunis ja ihana, mutta.. En vois koskaan kuvitella asuvani siellä. Ihmisillä hirvee kiire, jotenkin tosi jännittyny tunnelma verrattuna tänne. Ne rakennukset oli kaikki saman värisiä ja näkösiä. Eikä merta. Mutta ihanaa silti oli, teki hyvää nähdä jotain muuta paikkaa! Hieman kallis tosin kanssa..


Ei sit muuta, takas töiden pariin -> Hasta luego ;)


Besos!


Saludos,
Reetta

tiistai 28. helmikuuta 2012

Lomalomaloma.....

Buenos días,

Hyvin täällä edelleen menee! En halua koskaan lähteä pois. Aika menee liian nopeeta, ollaan oltu täällä jo 2 kk? Aivan käsittämätöntä. Mulla ei varsinaisesti oo kyllä ikävä suomea, mutta perhettä, sukulaisia ja kavereita kylläkin! Voitteko jo tulla kyläilee? Kyl meille mahtuu.. Majoitus Koskinen&Nurminen residenssisähän on 5 tähden luokkaa.

Btw, tällä viikolla ei tuu samaan majotusta hotelleista kyllä sitten mistään, täällä on World Mobile Congress, mikä lie.. On siis joka vuosi Barcelonassa. Viime vuonna tänne kerty noita bisnesmiehiä n. 50 000, mutta tänä vuonna niitä on täällä 60 000 henkee. Ja wau, nokia julkaisi myös täällä uuden mallinsa!!

Töissä menee entistäkin paremmin, tosin viime viikko oli aika hiljanen johtuen suomen hiihtolomista, mutta eiköhän se taas tästä ala vilkastumaan.
Nyt oon kirjottanu huonelistoja ja tehny tietokantojen päivittämistä. Jotain fudislippuja varmaan toimitan hotelleihin loppu viikosta ja toivon et hotelleilla ois jo sen verran rauhallisempaa ens viikolla, että vois mennä hieman tutustuu niihin Helenan kanssa.

Enää 3 työpäivää jäljellä ja sitten HIIHTOLOMA JA PARIISI!!! Ihanaa. Ens sunnuntaina lähdetään myös mun työkaverini kanssa Montserratin vuorelle, siellä on sellainen luostari, mihin saatan jopa myöhemmin tekemään opastuksia, joten hyvä päästä hieman tutustumaan tähän.

Kelit alkaa lämpenee.. Tehtiin piknik Noran kans sunnuntaina ja pysty olee jo hetken ilman pitkähihasta. ;) Hihi.

¡Hasta luego!

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Carnaval Barcelona/Sitges!

Buenos días,


Hace sol ahora y 13 grados.. Me gusta. Eilen alkoi espanjan kurssi, sitä on sitten 2 tuntii tiistai ja torstai iltaisin töiden jälkeen. Ryhmä on todella pieni, mun lisäksi kiinalainen, slovakialainen ja puolalainen. Hassua.. Opettaja on mukava ja hyvä sen vuoksi, ettei hän puhu lainkaan englantia.


Eilen oli kans ystävänpäivä, sain Noralta ihanan kylpysetin, kun oon vähänä hurahtanu tohon kylpyammeeseen. Oli myös Barcan peli, siis se tärkeä peli Bayer Leverkursenia vastaan, mutta baarit oli ihan tyhjillään?? Ei oikeen tajuttu eka, mut täällä ehkä porukka alkaa jo puutuu näistä peleistä, kun niitä on joka viikko ja eilen sato aika huolella plus et tää peli tuli telkastakin. Barca voitti kuiteski 3-1.


Oon nyt töissä tehny tätä mun projektia kohta viikon ja tuun varmaan tekee vielä tän viikon loppuun asti. Ehkä jos ens viikolla pääsis taas tekee normivarauksia.. Tää puheluihin vastaaminenkin alkaa sujuu vaan entistä paremmin, ei tarvii enää ihan kokoajan häiritä tääl toimistos muita ja kysyä mitä ne haluaa.


Reilu kaks viikkoa ja LOMA! Hiihtoloma.. Varattiin Noran kans lennot Pariisiin sit. Hups. Mein luokkalainen Elina tekee harjottelunsa Pariisissa samalaisessa incoming toimistossa kun mekin, niin kiva nähdä sitä ja kiva kun on jo opas valmiina ;) Ollaan siellä tosin vaan 2 yötä, mut on sekin jotain. Lähdetään siis sillon to 8.3., joten mulla onneks on aikaa olla rennosti ennen sitä ja tutustua vaikka enemmän taas näihin nähtävyyksiin mitä Barcelona tarjoaa.


Kelit alkaa lämpenee, WIHIIIIIIIII! Nyt loppu viikokskin on jo luvattu +15 päivisin. Estamos muy feliz! Ens viikonloppuna on kans karnevaalit (tai no alkaa jo huomenna), lähdetään sitten Noran kanssa sunnuntaina Sitgesiin (pienempi kaupunki etelässä) kattelee niitä.


Gracias y besitos,
Reetta


torstai 9. helmikuuta 2012

Hej och god morgon!

Buenos días!

Hmm.. Joo. Kiirettä on riittäny! Istun toimistossa, taas jälleen, ja ulkona on ihana aurinkoinen keli. Eilen oli kivaa, tänään ei. Olin siis opettelemassa salsaa ja kattoo Barcelona-Valencia peliä. Ja jee, Barca voitti taas! Claro!

Viime viikolla sain lähetettyä monia indis tarjouksia, tein varauksia hotelleihin ja vahvistuksia/laskuja asiakkaille. Ja, mainittakoon, että viime perjantaina tein ihan ekat soitot espanjaksi hotelleihin. Olen hyvin ylpeä itsestäni.
Tällä hetkellä olen tekemässä yhtä isompaa projektia, ja aion keskittyä pelkästään sen tekemiseen seuraavat pari päivää (tai mun tahdilla pari viikkoa). Meille tuli myös toimistolle kutsu hotelliin coctail-presentacióniin, olis ollu tänään, mutta en usko et näillä oloilla hirveesti lähetään kokkereihin.
Helena aloitti myös viime viikolla täällä, hän on meidän ruotsi vahvistus. Me ollaan myös puhuttu ruotsia, ei hirveen kehuttavilla tuloksilla, mutta koitetaan kuitenkin puhua joka päivä edes vähän.. :)

Mulla pitäis olla kans hiihtoloma tässä jossain vaiheessa? Haluaisin kauheesti lähtee jonnekkin reissuun, en vaan usko että budjetti antaa periks.
Kyllä täälläkin loma varmasti kuluu hyvin.

Ensi viikolla alotan espanjan iltakurssit, kestää siis 4 viikkoa ja ne on aina tiistaisin ja torstaisin 19-21, eli suoraan sitten duunista sinne. Odotan innolla, koska haluan niiiin kovasti oppia lisää.

Kohta on taas viikonloppu! Apua, tää aika menee ihan liian nopeasti taas..
Haluan, että lämpenee. Vieläkin on "normaalia kylmempää", hitto! Mutta olen ostanut kyllä pipon, kaulahuivin ja talvikengät. Ehkä mä pärjään. Kyl se lämpö sieltä saapuu.. Nyt jatkan töitä!

Puss och kram,
Reetta

maanantai 30. tammikuuta 2012

La Rambla, Paral-lel, Plaza de Catalunya..

Kuukausi takana ja nyt jo alkaa noi paikat tulla liian tutuiksi? Hullua, mutta totta. Aina kun lähdetään NOran kanssa töistä, yritetään löytää uusia reittejä, ettei kyllästyis tohon työmatkaan. Viime perjantaina eksyttiin.. Mm. löydettiin pieniltä kujilta monia kivoja outlet ja kenkäkauppoja. Not goood.

Töissä viime viikolla suht samaa. Kyselyjä hotelleihin, ruokalistojen päivitystä, tietokantojen päivittämistä. Ja puheluihin vastaaminen käy jo entistä enemmän helpommaksi, jeee! Ainoa mitä huomaan tässä työssä on, että istuminen paikallaan on todella, todella vaikeeta. Ja aamuheräämiset kello 7.10 ei näin maanantaisin pahemmin nappaa. 

Nora paistattelee päivää Arenasin ostoskeskuksen katolla.



Meillä aloittaa kohta uusi ruotsalainen tyttö ja pääsen sen kanssa tässä parin viikon päästä tutustumaan Barcelonan hotelleihin. Kivaa! Ja odotan jo ihan innolla, että pääsen sitten keväämmällä jo tekemään opastuksiakin. Tätä materiaalia töissä on kyllä niin valtavan paljon, että vie paljon aikaa ennen kun tuun tajuamaan miten kaikki toimii. 









Käytiin muuten myös äänestämässä viime viikolla Noran kanssa. Joo ja tietty Barca-Real Madrid peliä oltiin katsomassa keskiviikkona meidän tossa lähellä sijaitsevassa kuppilassa. En kestä.. Se oli ihan hullua!! PS. Pepe on ääliö ja Messi on paras. 

Ja saatiin uusi kämppis tänne asumaan (oli se kyl aika vaikeetakin), HUGO. Hugo on siis ranskalainen opiskelija. =)) Ja viikonloppu meni tietysti sit baareissa. Tää on ihan hullua bailausta, ens viikonloppu sais luvan olla jo hiukka rauhallisempi(?) Oli kyl ihan hauskaa tehdä lauantaina oma pub crawl meidän tossa lähistöllä, El Ravalissa. 


JA KYLLÄ, täälläkin on ilmat kylmentyny, eilen vaan ehkä +8 ja meinattiin jäätyä. Me ei siis varmaan olla oikeesti Suomesta Noran kanssa.

Plaza de España
HAH.

Besitos y saludos,
Reetta

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

trabajo, fiesta y sol!

Hola! 

Takana aivan uskomattomat 3 viikkoa Espanjan auringon alla ja koti-ikävä: NADA! Saavuin Espanjaan ekan kerran jo 3 vuotta sitten ja tää vaan aina vetää puoleensa. Barcelona on uskomattoman kaunis, täällä saa todellakin yhdistettyä kaupunkiloman ja rantaloman. Kaupunki on levittynyt myös niin laajalle alueelle, ettei mitään suurempaa tungosta oo missään ollut. Tulin tekemään työharjotteluni Fasadalle, Incoming matkatoimistolle viideksi kuukaudeksi, minkä jälkeen valmistun matkailuvirkailijaksi Helmi Liiketalousopistosta. 





Barcelonaan saavuin 2.1. maanantaina ja uudenvuoden vietin Torreviejassa kavereiden kanssa. Matkustin n. 600 kilometriä bussilla, junalla ja taksilla koko päivän 3 laukun kanssa ja voin kertoo että toi maanantai ei ollut mikään hirveen hauska.. Anyway.. Kaverini Noora tuli Barcelonaan myös maanantaina Helsingistä ja yövyttiin keskustan hostellissa pari yötä, etsittiin asuntoja pari päivää. Noora tekee harjoittelun Scancomingilla, eli kummatkin siis incoming toimistossa. Me sitten löydettiin monien sattumien kautta aivan ihana asunto ihan keskustasta, La Ramblan lähettyviltä. Töihin kävelee 20 minuuttia ja metropysäkkikin on ihan 2 minuutin päässä. 

Työpäiviä on nyt takana 10, joten pikkusen oon jo päässyt jyvälle, mutta opittavaa riittää kyllä joka päivä. Ekalla viikolla kattelin mitä muut teki, ja viime viikon kohokohta oli, kun pääsin työpaikkaohjaajani mukaan päiväretkelle viinitilalle (asiakkaita n.20) ja kokemus oli aivan uskomaton! Oli ihana päästä tutustumaan paikkoihin Barcelonan ulkopuolellakin. Tää viikko taas hurahti tarjouksien laatimisessa, tein kyselyjä hotelleihin ja hoidin puhelinliikennettä, sekä päivitin asiakastietoja tietokantoihin. Hullu viikko!

Energiaa kuitenkin riitti vielä viikonlopulle ilmeisesti aika paljonkin.. Perjantainahan oli tarkoitus lähtee parille. Oikeesti mun parit toimii, mut ei näköjään täällä. Olin jo neljältä kyllä menossa himaan, mutta sitten alakerran lattaribaarin työntekijät sai houkuteltua mut johki toiseen latinoclubille ja minähän lähdin. Pääsin taas tutustumaan uusin ihmisiin.. Myös alakerran baarin omistajiin, joiden kanssa jo vähän kehiteltiin muutamia ideioita, että menisin tuonne baariin töihin lauantaisin viiden tunnin vuoroja tekemään. Oon aikasemminkin ollut töissä baarissa, joten se olis tuttua hommaa ja sais vähän "taskurahaa". Harjottelustahan kun ei palkkaa tule.. 

No näistä yhteenvetona: I <3 BCN !

Huomenna taas kohti uusia haasteita! 
Gracias y besitos! ;)

Saludos,
Reetta